lauantai 31. maaliskuuta 2012

perjantai 30. maaliskuuta 2012

Liebster Blog

Liebster tarkoittaa "rakkain" tai "rakastettu", mutta se voi tarkoittaa myös suosikkia. Liebster palkinnon ajatuksena on saada huomiota blogeille joilla on alle 200 seuraajaa.

Tunnustuksen säännöt:

1. Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi sen sinulle.
2. Valitse viisi suosikkiblogiasi (joilla siis alle 200 lukijaa) ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa.
3. Kopioi ja liitä palkinto blogiisi.
4. Toivo, että ihmiset joille lähetit palkinnon antavat sen eteenpäin heidän viidelle suosikkiblogilleen!


Kiitos Äiti, kun jaoit tunnustuksen minulle.
Kiitos Poikkeama, kun jaoit tunnustuksen minulle.
Kiitos Lilli, kun jaoit tunnustuksen minulle. 


Olen otettu siitä miten kauniilla sanoilla jaoitte minulle tunnustuksen.


Tunnustuksen jaan seuraaville:


Lukijoilleni, joiden blogiin itsekkin olen silloin tällöin kurkkinut.


Jonnalle, hän pitää blogia Tuhansia hymyjä.
Krisselle, hän pitää blogia Krissen.
Annalle, hän pitää blogia sinisiipeni.
Lilalle, hän pitää blogia Vauvakuumetta.
Sinille, hän pitää blogia arjen iloa.

torstai 29. maaliskuuta 2012





Olen saanut tämän haasteen Hattaramasun Lilliltä helmikuussa. Iso kiitos tästä ja anteeksi että olen antanut tämän odottaa.

Säännöt ovat seuraavanlaiset:

"Laita siis tämä (ylläoleva maatuska) lätkä blogiisi ja täydennä seuraavat lauseet:

1. Tunnen itseni Vuoden Mutsiksi kun... Vilina jouksee kädet ojossa vastaan ovelle kun tulen kotiin.
2. Lapsiperhe-elämässä haasteellisinta on... pitää koti siistinä. Jos lapsia olisi enemmän niin uskoisin että haastellisinta olisi pyrkiä olemaan tasapuolinen kaikille.
3. Suurin lapseltani saama kohteliaisuus on se, kun hän... antaa odottamattomia suukkoja minulle häntä pukiessa.
4. Kello 12 yöllä olen yleensä... nukkumassa.
5. Kello 8 aamulla olen yleensä... nukkumassa.
6. Haluaisin sanoa lapsen/lasten isälle, että... on ollut ihana seurata vierestä isäksi kasvamistasi.
7. Haluaisin sanoa omalle äidilleni, että... lapsuudestani on jäänyt ihana muisto siitä että kipeenä ollessani pidit erityistä huolta ja toit minulle sänkyyn valmiiksi tehdyt voileivät ja lasillisen mehua.
8. Viimeksi kiroilin, kun... suutuin miehelleni.
9. En ole koskaan osannut... olla purematta kynsiäni.
10. Parasta, mitä housut jalassa ja ilman lapsia voi tehdä, on... salille meno ja bodypump.


Sitten laita viesti eteenpäin ainakin yhdelle hyvälle mammabloggaajalle, jonka uskot ehtivän vastata haasteeseen."

Helenainen Ole hyvä!

Laitoin pääsiäisruohon itämään


maanantai 26. maaliskuuta 2012

Haudalla 5.2.2012




        

Kuvat Valton haudalta kaksi päivää kukkien laskun jälkeen.

Me ollaan käyty Valton haudalla epäsäännöllisen säännöllisesti. Me käydään siellä silloin kun sinne tekee mieli mennä. Minulle haudalla käynti ei ole ollut vaikeaa. Minusta on hyvä että minulla on paikka mihin voin mennä silloin kuin Valtoa haluan käydä ikävöimässä ja suremassa. Tällä hetkellä Valton haudalla on valkoinen risti missä lukee hänen nimi. Hautakiveä pitäisi alkaa miettimään ja suunnittelemaan.

Surusta sen verran että minulla alkaa olemaan päivä päivältä parempi olo. Minun suruni on ollut sellaista että minä puhun paljon, mietin paljon, katson kuvia, itken ja käyn haudalla. Yleensä silloin kun meillä käy joku tai kun olen ihmisten ilmoilla, pystyn hyvin puhumaan Valtosta.

Itkusta sen verran että itken silloin kuin siltä tuntuu, seurassa tai yksin. En itke joka päivä. Silloin kun itken niin itkuni ei katso aikaa eikä paikkaa. Siinä hetkessä on vaan niin pahamieli että en pysty muutakuin itkemään. Silloin en yleensä halua/jaksa puhua, haluan vain itkeä.

On päiviä kun menee hienosti ja on hyvä mieli. Sitten tulee päiviä kun tuntuu loputtoman tyhjältä ja mikään ei meinaa auttaa ja mihinkään ei oikein haluaisi tarttua. Enemmän on kuitenkin jo hyviä päiviä.

Valto kulkee minun mukanani joka paikkaan mihin menen. Valto ei lähde minusta ja vaikka Valto on minussa niin kukaan ulkopuolinen ei näe Valtoa ja se tuntuu surulliselta.

sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Vuosaari




Viikolla, keskiviikkona, Vuosaaressa, auringonlaskunaikaan näytti tältä.

Olimme juhlimassa Vilinan vanhinta serkkua joka täytti 21 vuotta, hän on muuttanut Vuosaareen, aurinkolahti nimiseen paikkaan. Samalla vietimme myös pienimuotoisia tupareita. On ollut kiva tutustua uuteen paikkaan kun en ollut aikaisemmin koskaan Vuosaaressa käynytkään ennen kuin yllämainittu synttärisankari sinne muutti ja siitä ei ole montaa kuukautta. Mielenkiinnolla odotan kesää, että pääsen tutustumaan satama-alueeseen ja merenrantaan.

lauantai 24. maaliskuuta 2012

Lasi taistelu




Minulla ja miehelläni on menossa vuosisadan taistelu siitä, että kumpi meistä on jättänyt tuon lasin tuon valkoisen kaapin päälle ja kumman tehtävä on viedä se pois siitä.

Joku aika sitten, siitä on varmaan lähemmäs kolmeviikkoa kun kysyin mieheltäni että miksi se ei vie tuota lasia pois tosta jos on kerta sinne sen nostanutkin? Hän väitti, että hän ei ole sitä siihen nostanut. Minä taas väitin, että minä en ole voinut sitä siihen nostaa, koska en yletä noin korkealle ja jos sen sinne olisin nostanut, muistaisin koska olisin tarvinnut siihen tuolia. Mieheni puolestaan alkoi väittämään että varmasti yletän tuohon ilman tuolia. Minä uhmakkaana, voitonvarmana lähdin kävelemään kaappia kohti ja samalla väitin että katotaanko että en yletä. No nolosti siinä sitten kävi, kyllä minä siihen yletin. Rupesi kyllä naurattamaan, me ollaan ihan hassuja.

Nyt kuitenkin tuo lasi nököttää edelleen tuon kaapin päällä ja kumpikaan ei ole tehnyt sille edelleenkään yhtään mitään. Kummankohan kuuluu nyt tässä kohtaa antaa periksi?

Kuvauksen ja jutun arvoinen kuitenkin oli ;)

torstai 22. maaliskuuta 2012

Kuraleikit





Kuran kanssa leikkiminen on näköjään kova juttu. Isäkin puistossa, harvinaista herkkua.

keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

Päiväuni



Vilina on tämän vuoden puolella nukahtanut kaksi kertaa päiväunille tälle samaiselle sohvalle. Yläkuva on otettu tammikuussa ja alempi toissapäivänä.

Minulla on hyvä mieli tänään. Olen iloinnut uusista farkuistani ja hyvistä keskusteluista puistossa.

maanantai 19. maaliskuuta 2012

Tulppaanit ja pohdintaa




Viikonloppu oli hyvä. Eilen mieheni ystävä kävi siskonsa kanssa, toivat tulppaaneita ja Vilinakin sai oman paketin. Hymynkareet huulilla jäimme mieheni kanssa eteiseen kun vieraat lähtivät. Olipa meillä mukavaa. Kyllä ystävissä on voimaa.

Tänä aamuna olen pohtinut. Valtoa odottaessani kävin aika paljon uimassa. Altaassa kerkesi ajatella. Uidessani katselin lasten vatsoja, napoja, mietin miten kauniita ne olivatkaan. Ajattelin että minun lapsellani ei tule olemaan napaa, miten ihmeellistä se onkaan että ylipäätänsä on napa. Ei se olekkaan itsestäänselvyys että se kaikilla on.

Joskus näin vaikeastivammaisia, sekin sai miettimään. Pelkäsin että jaksaisinko minä?

Nyt ymmärrän että sairaudetkaan ei kysy, saanko tulla? Ne tulee jos on tullakseen, halusimme tai emme.

lauantai 17. maaliskuuta 2012

Maaliskuussa 2011





Vuosi sitten maaliskuussa kävimme Ruotsissa. Meitä oli 3 äitiä, 2 teini-ikäistä (sori J & S) ja 7 alle kouluikäistä lasta. Reissu oli myös sen mukainen. Laivan kannella oli kaunista.

Tänään on valokuvausprojektia ja ilta on pyhitetty rakkaille ystävilleni.

torstai 15. maaliskuuta 2012

Ihanan täydellinen, pieni jalanpohja



Muistatteko kun laitoin ultrakuvan raskausviikoilta 34+2 ihanan täydellisestä pienestä jalanpohjasta? 
Täydelliset jalanpohjat pojalla olikin. Viisi pientä varvasta, kummassakin jalassa. Varpaiden päässä, kauniit pienet kynnet. Ihmeellistä. 
Ajatella, miten pian Valto tulikin näyttämään jalanpohjia meille. Eihän siitä kuvasta kulunut kuin viikko ja yksi päivä. 

Valton pieniä jalanpohjia siliteltiin suurella rakkaudella.

tiistai 13. maaliskuuta 2012

Valton oma kynttilä


Minulla on kaksi Valton omaa erityistä kynttilää. Toisen näistä olen melkein kokonaan polttanut. Miten hyvää se tekekään kun niitä polttaa, se auttaa surussani. Miten kauniin valon kynttilänliekki antaakaan. Tätä kynttilää katsoessani mietin miten paljon Valto on minulle antanutkaan elämällään. Hän kasvatti minua ihmisenä enemmän kuin kukaan koskaan kuvitella saattaa. Kaikki se odotusaika ja Valton niin lyhyt mutta arvokas käynti täällä meidän elämässä. Miten onnellisia saamme olla siitä että saimme edes ne viisi päivää.

Valton syntymä

Tasan kaksi kuukautta sitten rakas Valto poikamme syntyi. Jäimme viimeksi siihen kun minua oltiin viemässä leikkaussaliin ja mieheni oli kovaa vauhtia tulossa sairaalaan.

Leikkaussalissa oli paljon porukkaa. Äkkiseltään laskin että heitä oli 11. En muista kuka oli kuka vaikka he esittelivätkin itsensä. Kuitenkin osa oli minua varten ja osa Valtoa varten. Olin klo 14.00 leikkaussalissa. Ihmisiä hääri ympärilläni, minulla oli kanyyli jo kädessä mutta halusivat laittaa vielä toisen, varmuuden vuoksi. Konkreettisesti leikkauspetini ympärillä oli ainakin 5 henkeä ja jokaisella oli oma tehtävänsä, muut oli vähän kauempana odottamassa h-hetkeä.

Makasin kyljelläni siinä leikkauspedillä jalat koukussa ja piti alkaa valmistautumaan epiduraali puudutuksen antoon. Kuulen lääkärin sanat korvaani kuinka hän sanoo että hän aikoo kohta pistää ja minun pitää ehdottomasti olla paikallaan. Samalla kun hän pistää hän kertoo vaihe vaiheelta miltä sen pitäisi tuntua. En osaa pukea sitä järkeviksi sanoiksi miten hän sitä kuvaili mutta se kuitenkin tuntui juuri siltä miten hän sen kuvailikin. Muistan kuitenkin sen että silloin kun hän ekan kerran pisti, hätkähdin aika tavalla, toinen pistos menikin jo paremmin. Se ihmeellinen tunne kun jalat alkaa puutumaan ja miten nopeesti se puudutus alkaa vaikuttamaan. Puudutuksen jälkeen he testasivat kylmillä märillä lapuilla vatsani yläpuolelta sekä rintakehältäni sitä, että varmasti olisin oikein puutunut. Muistan kuinka lääkäri sanoi minulle että leikkausviillon teko ei tule sattumaan mutta sitten kun vauvaa autetaan ulos niin se tuntuu siltä kuin matkalaukkua kopeloisi. Minua vähän nauratti tämä miellekuvaus, mutta siltä se oikeasti tuntuikin, vaikka en matkalaukku olekkaan :)

Mieheni ei vieläkään ole paikalla ja vasta 20minuuttia on mennyt siitä kun tulin leikkaussaliin. Tuon 20min aikana en ole kerennyt miettimään miestäni kun siinä ajassa on pitänyt ottaa vastaan niin paljon uutta. Viilto kuitenkin tehdään ja kuulen kuinka lapsivesi räiskähtää silmieni edessä olevaan kankaaseen. Se kuulosti silti kuin istuisit teltassa ja joku heittäisi teltan katolle pienen ämpärillisen vettä. Kuulen kuinka lääkärit ovat haltioissaan lapsiveden määrästä kuulostavat jopa yllättyneiltä. Tästä minäkin saan pienen ilontunteen. Joku asia hyvin.

Poika syntyy klo: 14.26, kukaan ei näytä poikaa minulle hänet viedään suoraan pöydälle hoidettavaksi. Mitään ääntä ei pojan suusta kuulu, pelottavan hiljainen on poika. Hitaat ja hiljaiset on minuutit. Yritän nähdä poikani ja näenkin pienen osan päälakea jossa on hiusta, minulle paljon. Täydellisen pienen olkapään ja koholla olevan käsivarren. Pienen kämmenen nyrkissä. Tämä saa minut kyynelehtimään. Siinä hän nyt on rakas pieni poikamme jota olemme niin kovasti, rakkauden ja pelon sekaisin tuntein odottaneet. Olen varma että poikaamme elvytetään, kukaan ei kerkeä kertomaan minulle mitä siellä tehdään. Ne jotka kerkeisivät niin he ei tiedä.

Mieheni tulee paikalle, ihanaa hän kerkesi vielä kun poikakin oli huoneessa. Hän tulee vierelleni ja sanoo että 13 päivä ja perjantai. Minä sanon että eikä ole, ei voi olla. Joku tulee ja kysyy että onko meillä nimi valmiina jos pitää tehdä hätäkaste. Apua, emme ole sitä ikinä varmaksi kerenneet miettiä. Mieheni kysyy minulta että onko se nyt Valto Alvar, sanon että on se, meidän pieni Valto. Vähän aikaa makustelemme nimeä ja se tuntuu hyvältä ja siihen päädymme. Valto Alvar nimeä olin jonkun aikaa kerennyt kirjoitella raskausaikana siihen tauluun mihin Valto sai ystävänpäivänä oman tervehdyksensä. Silloin kuitenkaan se ei ollut sataprosenttisen varmaa että se tulee olemaan se nimi.  Pyydän mieheltäni että hän ottaisi Valtosta kuvia kun en niitä heti syntymähetkeltä tietenkään saanut. Mieheni ottaa kameran ja yrittää kuvaa Valtoa lääkäreiden välistä.

En nähnyt mitä Valton omfaloseelelle tehtiin mutta ilmeisesti se käärittiin kelmuun ja sen jälkeen poika laitettiin tarvittaviin piuhoihin ja käärittiin lämpimään pakettiin. Lääkärit pistivät Valton kärryyn ja mieheni sai lähteä Valton mukaan lastenklinikalle. Sinne minä sitten jäin, ommeltavaksi, puoli kroppaa puutuneena, ilman poikaa ja ilman miestäni. En itke enää, olen vain päästäni pyörällä ja tajuan että nyt minä olen kaiken voitavani tehnyt ja pojan hoito ei juuri nyt ole enää käsissäni. Lääkärit tekee varmasti parhaansa poikamme eteen ja hän on varmasti nyt hyvässä hoidossa. Tunnen kuitenkin surua siitä että poikani ei päästänyt ääntäkään.

sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Ilmapallot ja viikonloppu




Kauan kadoksissa olleet ilmapallot löytyivät. Minkä riemun ilmapallot saavatkaan aikaiseksi niin lapselle kuin aikuisellekkin.
Tänä viikonloppuna olen käynyt pumpissa, juonut ystävän kanssa iltateen, soittanut puhelun ystävälle kenen kanssa olen viimeksi puhunut vuosia sitten, hakenut Vilinan mummon luota, järjestellyt kirpparipöytää, laulanut porukassa onnittelu laulua Vilinan serkun syntymäpäivillä, puhunut paljon Valtosta, surffaillut netissä ja käynyt ruokakaupassa. Illalla vielä kuntosalille, muuten kotona.
Mieskin aloittaa loman jälkeen taas yötyöt.

lauantai 10. maaliskuuta 2012

Valton menetyksen syy

Ennen kuin saan kaikki ajatukset kirjattua ylös ja ulos tänne blogiin niin ajattelin että nyt on aika kertoa Valton lopullisen menetyksen syy. Mitään virallisia papereita en ole vielä saanut Valtoon liittyvistä asioista joten kaikki mitä kerron on minulle kerrottu silloin kun olimme sairaalassa ja Valto oli vielä luonamme. Lukuunottamatta ruumiinavauksen tuloksia.

Valtolla oli siis omfaloseele, minkä me jo tiesimmekin raskausaikana. Syntymän jälkeen Valtolla todettiin omfaloseelen lisäksi palleatyrä. Näin ollen pelottava omfaloseele sai väistyä ja hoidollisesti palleatyrä siirtyi ongelma numero ykköseksi. Olen ymmärtänyt että yksistäänkin palleatyrä on vaikea hoitoinen ja pelkästään tähän sairauteen voi vauva kuolla, saatika että lisänä on omfaloseele.

Mitä ennenaikaisuuteen tulee niin se oli hoidollisesti pienin murhe. Valtohan siis syntyi raskausviikoilla 35+3 ja silmämääräinen painoarvio oli n.2500g. Valton virallista painoa ei koskaan saatu mitattua.

Keuhkot olisivat täydellisessä maailmassa olleet riittävän kokoiset. Keuhkoissa oli kuitenkin jotain vikaa ja sen oli aiheuttanut palleatyrä. En kuitenkaan avaa tätä palleatyrän ja keuhkojen välistä asiaa tämän enempää koska en ole tästä täysin varma.

Kaiken tämän päälle myöhemmin ruumiinavauksessa selvisi että Valtolla oli mennyt ohutsuoli kierteille ja lopulta kuolioon. Tämä ohutsuolen kuolio aiheutti Valton tilassa äkillisen romahduksen ja lopulta vei meidät lopullisen menetyksen eteen.

Pst. Jos joku vielä miettii että miten peräaukon kävi niin se löytyi sieltä mistä pitääkin. (hymyilyttää)


torstai 8. maaliskuuta 2012

     
     
     

Aamu alkoi valmiiksi tehdyistä leivistä, kahvista ja tulppaaneista.
Kupillinen kahvia nautittu ystävän kanssa puistossa, auringonpaisteessa, suklaa sydämen kera.
Parvekkeella syöty puuro ja sitten uni.
Hyvää ja aurinkoista naistenpäivää.