Tiedän, että sinäkin halusit olla osa meitä.
Olla rakastettu, pieni ja avuton.
Minäkin halusin sinua rakastaa, pitää pientä.
Ikuisesti, rakkaudesta tullut ihmisen taimi.
Keneksi olisit kasvanut, keneksi minut muuttanut?
En saanut sinua pitää, en käsissäni.
Mielessäni sinut pidän; siellä sinä elät vieläkin.
Yritän unohtaa ja lähetän mietteeni ylös,
suoraan sinun haituvapeitteellesi.
Mutta vartaloni tietää sen tuskan yhä;
luopumisen tuskan, surun syvän.
Ystäväni oli lukenut eilen runon jonka hän lähetti minulle.
Kiitos
<3 halauksia ja lämpöisiä ajatuksia taas näihin päiviin
VastaaPoistaihana runo, koskettavia sanoja! Paljon voimia teidän päiviinne, suru on varmasti vieläkin suuri <3
VastaaPoistaPoikkeama ja Anskuli: Kiitos <3
VastaaPoista<3.
VastaaPoistaVoimia surussa.
Ehkä hän lyhyellä, arvokkaalla elämällään muutti sinua huomattavan paljon? Itsensä näköiseksi?
Aniiri: Kiitos Satu <3
VastaaPoistaKatri Helena sanoi hyvin, Vain elämää jaksossa; että mitään sellaista ei ole hänen elämässään tapahtunut mikä ei olisi laajentanut hänen ymmärrystään elämästä, elämän kaikesta laajuudesta. Jotenkin pystyin samaistumaan tähän ajatukseen.
Valto on muuttanut minua paljon, tiedän sen sisimmissäni, en vain osaa pukea sitä sanoiksi ja kertoa muille että miten. Ehkäpä sitä ei tarvitsekkaan.
Tänään työpaikallani tuli puheeksi, juttusi Hesarista. Positiivista oli palaute, itse en ole sitä vielä lukenut mutta huomenna saan sen luettavaksi!