perjantai 18. toukokuuta 2012

Kymmenen hyvän mielen asiaa





























Listaan kymmenen hyvän mielen asiaa mitkä löytyy minun arjestani ja saavat minut hyvälle mielelle.

1. Vilinan antama suukko minulle, mieheltänikin saadut kelpaa myös.

2. Kotiin tulo kuntosalilta, virkistyneenä.

3. Huomaan että tyttärelleni antama ruisleivän palanen on syöty, eikä lattialla.

4. Joskus perjantai aamuisin herätessäni, huomaan että mieheni on ajatellut minua ja tuonut työmaan kaupasta minulle kukkakimpun.

5. Aamukahvin toinen kupillinen, sohvalla.

6. Vastaan tulevan hymy.

7. Ihan keneltä tahansa saatu kohteliaisuus.

8. Puhtaat lakanat.

9. Pidän yllätyksistä ja tykkään yllättää muita.

10. Ne hetket kun mieheni ottaa minua kädestä kiinni.


Koo antoi tämän haasteen minulle näillä sanoin: "niin positiivinen bloggari, vaikka elämä ei ole aina silkkihansikkain kohdellutkaan."
Tämä oli kohteliaisuus minulle, mikä sai hyvälle mielelle.

Haluan antaa tämän haasteen viidelle bloggaajalle eteenpäin. Ottakaa tai jättäkää.


Larppa-Aliisalle hänellä on ihania haja-ajatuksia haja-ajatusalueella. Hyviä pohdintoja elämästä.

aniirille Kivoja kuvia ja sopivasti tekstiä. Pohdiskelija myöskin.

Kaisulle Suora ja rehellinen. Osaa ottaa kuvia, tekee sitä ammatikseen.

Marialle Hän löytää aarteet arjesta, saa minutkin hetkeksi pysähtymään.

Vinkeän äidille Hänen tyylinsä on myös hyvin suora ja rehellinen. Osaa hienosti kirjoittaa.

10 kommenttia:

  1. Kiitos! Lupaan perehtyä aiheeseen illalla <3 lista voi kyllä muistuttaa samaa linjaa!

    VastaaPoista
  2. ONNELLINEN PÄIVÄ

    Lyö ylitsemme tuuli nauraen
    ja meren tuoksu juovuttava,
    ja hiekka alla jalkain paljaitten
    on ihos lailla kullanpunertava.

    Kuin kimmeltävät, villit unelmat
    niin kirmaa lokit saaren yli,
    ja taivas on kuin kukkis kirsikat
    ja täynnä kukkia ois jonkun syli.

    On ulapalla purje kutterin
    kuin suippo petokalan evä.
    Ja aallot särkyy rantakivihin
    kuin pikkutytön nauru kilisevä.

    (Unto Koskela)

    VastaaPoista
  3. Voi kiitos sinulle!otan mielelläni lahjasi vastaan ja mietin vastauksia.olen niin iloinen kun tapasimme täällä "blogi"maailmassa ja voi miten kiva lukea sinun vastauksiasi .
    Halit suloinen Nina

    maria

    VastaaPoista
  4. kiitos. pitääpäs alkaa pikkuhiljaa listaamaan!

    VastaaPoista
  5. Hei!
    Blogissani on sinulle jotakin. Kiitokseksi siitä, että jaat. Että saat ajattelemaan. Muistutat elämän painosta ja keveydestä.

    VastaaPoista
  6. Kiitos Nina. Hymyä nostattava haaste.

    VastaaPoista
  7. Hei Nina, löysin luoksesi Marian kautta. Ajattelin tulla vilkaisemaan, mutta lopulta seurasin matkaanne kauas. Halusin vain sanoa ottavani osaa suureen suruunne. Valto oli kaunis vauva.
    Kiitos hienosta blogista, voimia ja enkeleitä elämäänne!

    VastaaPoista
  8. Hei.
    Tulin myös Marian kautta.
    Luin tekstejäsi pitkältä aikaa.
    Ihailin lapsiasi, avoimuuttasi, viisauttasi
    ja kauniita kuviasi. Hienoa, että olet keskellä suruasi
    kirjoittanut Valtosta näin paljon.

    Voimia arkeen ja
    onnellisempia päiviä tuleviin vuosiin.
    t. Minna
    (enkelin, Emilin 16 ja Annin 14 äiti)

    VastaaPoista
  9. Yhdyn kahteen edelliseen, Marian kautta tulin. Sydämessä suuri kosketuksen tunne lukiessa postauksia Valtosta.

    VastaaPoista
  10. Vinkeän äiti: Ole hyvä :)

    Paula Leppäniemi-Ratia: Kiitos, kaunis.

    Maria: Ihana että mielelläsi halusit ottaa lahjani vastaan :) Minä olen iloinen että sinä käyt luonani. Halit myös takaisin ja laittaisin tuollaisen sydämen jos sen osaisin tehdä.

    Larppa-Aliisa: Ole hyvä.

    Hanna V: Kiitos sinulle haasteesta, palaan siihen myöhemmin. Kiitos myös kauniista sanoistasi.

    Aniiri: Ole hyvä.

    Amma: Kiitos paljon että kerroit käyneesi. Kiitos kauniista sanoistasi, ilahdutit.

    Rva Pioni: Kiitos sinullekin että jätit käynnistäsi jäljen. Kiitos myös ihanan kauniista sanoista mitä minulle halusit sanoa.

    Katja P-M: Kiitos sinulle että kävit ja että sen kerroit.

    VastaaPoista