sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Sektiopäätös

Viimeisin päivitys ultra kuulumisista oli silloin kun olin rv:lla 34+2, se päivä kun liitin kuvan masuasukin jalanpohjasta. Se sitten jäikin viimeiseksi ultraksi tämän raskauden osalta. Haluan kuitenkin palata siihen päivään nyt koska se oli taas yksi vaikeimmista päivistä naistenklinikalla. Enkä juuri silloin jaksanut avata sitä sen enempää. Syy mikä teki siitä käynnistä vaikean oli se että silloin sain kuulla että he ovat tehneet päätöksen synnytystavastani ja se tulee olemaan keisarileikkaus.

Lähdin kotoa ajamaan naistenklinikalle. Silloin oli järkyttävä ajokeli kun lunta satoi ja moottoritiellä oli tosi huono näkyvyys. Jännitti se ajaminen siinä kelissä ja se että löydänköhän Helsingin päässä parkkipaikan. Parkkeeraaminen ei ole kivaa ahtaissa ja vilkkaissa paikoissa. Olin tällä kertaa menossa yksin koska Vilinalle ei järjestynyt hoitopaikkaa oman laiskuuteni takia. Selvisin hengissä ajomatkan ja löysin kuin löysinkin parkkipaikan ja pian olinkin jo ultrattavana.

Juteltiin ultraajan kanssa kuulumiset ja pyysin kuvia masuasukistani. Pian kuitenkin hän jysäytti minulle tiedon että nyt ollaan tehty päätös synnytystavastani ja se tulee olemaan sektio. Se oli minulle rankka paikka, kyyneleet alkoi heti pyörimään silmissäni mutta taistelin niitä vastaan ja jatkoin keskustelua asiasta. Ultraaja vaistosi että minulle se oli kova paikka ja heti kysyikin että olisit tainnut haluta normaalin alatiesynnytyksen? Nyökkäsin. Kysyin syytä miksi päädyttiin tähän. Hän vastasi että omfaloseele on iso. He haluavat varmistaa sen että se ei repeäisi.

Tästä repeämis asiasta olen keskustellut lastenkirurgin ja perinnöllisyyslääkärin kanssa. Olen ollut kiinnostunut siitä että onko omfaloseele vauvoja synnytetty millä tavoin ja onko repeämisiä tapahtunut. Ratkaisut synnytystavasta on aina yksilöllisiä mutta yleisolettamus menee niin että pienet omfaloseelet joissa on vain suolta ulkopuolella annetaan syntyä normaalisti alakautta. Isoissa omfaloseeleissa joissa on enemmän tavaraa ulkopuolella päädytään vauvan turvallisuuden vuoksi sektioon. Repeämisiä ei kuitenkaan ole käsitykseni mukaan tapahtunut. Tästä voidaan mielestäni päätellä niin että sitä ei oikein tiedetäkkään että kestäisikö isompi omfaloseele normaalin alatiesynnytyksen vai ei.

Nyt kuitenkin takaisin ultrahuoneeseen. Ultraaja kysyi että varataanko sektio aika nyt vai myöhemmin? Teki mieli vastata että ei varata, lähden kotiin itkemään peiton alle ja varataan ensikerralla. En kuitenkaan sanonut niin. Sanoin, kai sen voi varata, niin onpahan sitten varattu. Ultraaja antoi minulle pinkan papereitani ja sanoi, mene huoneeseen 11 ja siellä kätilö varaa ajan sektiolle ja keskustelette siitä.

Huomasin pian olevani taas käytävällä. Itkeskelin siellä ja keräilin itseäni hetken ennen kuin uskaltauduin kätilön juttusille. Menin varovaisesti huoneeseen ja kysyin, olenkohan oikeassa paikassa. Olinhan minä ja pian olimmekin kovaa vauhtia varaamassa sektio aikaa. Kätilö ei tajunnut minun herkkää mieli alaa tai ei ainakaan osoittanut millään lailla sitä että hän sen olisi vaistonnut tai tajunnut. Enkä minäkään sitä heti halunnut sille kertoa. Rennosti hän siinä kysyi että miksi sinä tulit ja miksi sinulle ollaan tekemässä sektio? Sain kerrottua hänelle syyn ja ihmettelin mielessäni että miksiköhän se ei sitä tiedä. Hän kääntyi konettaan kohti ja otti rv:sta 39 eteenpäin päiviä ja heitti kysymyksiä ilmoille. Mille päivälle haluaisit sektion? ma, ti tai ke? Miten miehesi työt, saatko järjestettyä esikoisellesi hoidon? Minä olin siinä kohtaan ihan muissa ajatuksissa. Ajattelin että minulle tämä on niin vierasta. Millään päähäni ei meinannut mahtua se että minä tässä mietin poikani mahdollista syntymäpäivää. Eihän lapsen kuulu syntyä tällä tavalla. Vauvan pitää saada itse käynnistää synnytys ja syntyä sinä päivänä kun hänen kuuluukin syntyä. Siinä samassa olin jo Vilinan synnytyksessä ja sen tuomissa tunnelmissa.

Annoin tunteilleni vallan, aloin itkemään. Sanoin kätilölle että minulle tämä sektio päätös on kamala ja ihan vieras ajatus. Tuntuu oudolta varata lapseni syntymäpäivää. Hetken siinä itkeskelin ja kätilö yritti löytää oikeita sanoja lohduttaakseen. Pian kuitenkin fiilis koheni ja oli hetken taas parempi olo. Saimme sovittua sektio päivän ja sain myös mukaani tukisukat jotka minun oli määrä pukea jalkaani leikkauspäivän aamuna.

Lähdin pois huoneesta ja oloni oli hirveä, sisälläni jylläsi. En välittänyt enää kyyneleistäni, annoin niiden tulla. Ei auttanut muu kuin palata autolle ja lähteä kotiin. Murehdin sitä, miksi juuri nyt mieheni ei ole tässä tukenani. Autossa ajattelin, miten minä olen tälläiseen ryhtynyt, miksi minä reagoin tähän sektio päätökseen näin voimakkaasti. Olenhan minä tiennyt että tässä raskaudessa ja tulevassa vauvan syntymässä mikään ei välttämättä ole normaalia ja meillä tulee olemaan erilainen vauva-ajan alku.

Seuraavana päivänä minulla oli huomattavasti parempi olo ja ajattelin että ei se sektio ole maailmanloppu, hyväksyin sen. Minun poikani tulee syntymään sektiolla ja se on katsottu hänen parhaakseen ja hyvä niin. Enhän ikinä olisi antanut itselleni anteeksi sitä että alatiesynnytystä olisi yritetty ja lapseni olisi pahimmassa tapauksessa menehtynyt siihen.

8 kommenttia:

  1. Polikäynnit ja ultrat on joskus niin rankkoja, niissä tunteet on niin pinnassa, oli kysymys mistä tahansa. Ymmärrän niin tuon tunteen, mikä sulla on ollut synnytystavan päätöksestä. Ihanasti olet silti kirjoittanut.

    E

    VastaaPoista
  2. Ilahdutit minut, ihanan palautteen annoit. Kiitos siitä. Mieheni sanoi kun kirjoitin tämän, kukaan ei tota jaksa lukea! Julkaisin tekstin silti. Nyt on todiste siitä, että yksi ainakin on sen ajatuksella lukenut :)

    VastaaPoista
  3. Minä myös jaksoin:) Syvästi, ja ajatuksella.

    VastaaPoista
  4. Kyllä se on luettu. Ja omat, kipeät muistot polireissuista jaettu.
    Yhtäaikaa se on lohduttava paikka - mutta samalla maailman pelottavin.

    Sitä ei voi edes ymmärtää, miten monta elämää rakennetaan ja murennetaan mammapoleilla ympäri maan.

    VastaaPoista
  5. Ihana, kun kirjoitit! On todella mielenkiintoista lukea kokemuksistasi ja ajatuksistasi! Perheenne kokema suuri menetys pysäyttää, vaikka olette täysin tuntemattomia! Minullakin tuli kyyneleet enkelipoikanne poismenon vuoksi. En voi varmasti aavistaakkaan mitä tunnet, vaikka välillä kuvittelenkin jotain aavistavani. On todella koskettavaa kuulla kokemuksiasi!
    Toivon teille suuresti voimia! Ja jos vain jaksat, niin minä ainakin olen todella halukas lukemaan jokaisen sanan minkä jaksat kirjoittaa!
    ,H

    VastaaPoista
  6. Sektio on niin pelottava, luonnoton. Samoja ajatuksia ja tuntemuksia kävin myös itse läpi kun sain tietää erityislapsemme synnytystavasta. Ja vaikka sektio menikin hyvin niin olen yhä sitä mieltä. Ihanasti olet kirjoittanut. Ja voin myös omalta osaltani sanoa että vaikka en teitä tunne niin poikanne poismeno sattui jonnekin niin syvälle. Toivon teidän perheellenne kovasti voimia <3

    VastaaPoista
  7. Samoja ajatuksia kävin läpi itsekin, kun kuulin, että kakkonen tulee syntymään sektiolla. En olisi halunnut, en millään. Ja minulle se oli kanssa kova paikka, jota kipuilin pitkään. Ja kipuilen jossain määrin edelleen.

    Voimia koko perheelle. <3

    VastaaPoista
  8. Kiitos kun olette jakaneet ajatuksianne tänne. Näitä on kiva käydä lukemassa eikä haittaa yhtään vaikka tuleekin tuntemattomilta :) Tunteet lainehtii laidasta laitaan mutta ihan hyvin tässä ollaan jakseltu ja pakko on jaksaakkin. Vilina kuitenkin tarvitsee vanhempiaan ja hän onneksi tuo iloa meidän elämään enemmän kuin uskoisikaan.

    VastaaPoista