lauantai 31. joulukuuta 2011

Vuosi 2011

Tammikuu 2011
Vilina 7kk, kova kääntyilemään, pyörimään ja ryömimään. Istuminenkin sujui jo ilman tukea. Ensimmäiset hampaatkin puhjenneet. Tosi huono syömään soseita. Paljon lunta.

Helmikuu 2011
Olimme Gran Canarialla. Vilina oppi taputtamaan.

Maaliskuu 2011
Vilina oppi seisomaan tukea vasten ja tuohon aikaan tuttikin jäi pois käytöstä.

Huhtikuu 2011
Vilina rakastaa taputtamista sekä oppi konttamaan. Minä ja mieheni täytettiin 25 vuotta. Äitiyslomani loppui ja jäin hoitovapaalle.

Toukokuu 2011
Ystäväni meni naimisiin, minä sain viettää ensimmäistä virallista äitienpäivää ja suomi voitti jääkiekon maailmanmestaruuden.

Kesäkuu 2011
Vilina täytti 1 vuotta. Käveli tuettuna. Ensimmäiset askeleet.  Positiivinen raskaustesti.

Heinäkuu 2011
Juhlittiin ystäväni polttareita. Ihanan kamala ensimmäinen ultra. 

Elokuu 2011
Kuvasimme siskoni uutta vaatemallistoa. Vilina oppinut hyvin kävelemään ja joitakin selviä sanojakin on kuultu. Tämän vuoden raskain kuukausi, epätietoisuuden kanssa elämistä.

Syyskuu 2011
Oltiin Egyptissä, Hurghadassa. Tuohon aikaan lopetin Vilinan imettämisen. Mieheni vietti isäkuukautta.

Lokakuu 2011
Vilina rakastaa ulkoilua. Sikiötutkimusyksikkö tullut jo hyvinkin tutuksi ja aktiivista raskauden seurantaa. Viimeiset vaikeat pohdinnat raskauden suhteen.

Marraskuu 2011
Vilina nukahti ensimmäistä kertaa olohuoneen lattialle. Uusi tuttavuus, sekä tämän blogin aloitus.

Joulukuu 2011
Ukkilassa kuusi on koristeltu pipareilla. Vilina on kova syömään niitä. Huojentunut olo raskauden suhteen, osaan nauttia siitä ja katseet kohti tulevaa vuotta.

torstai 29. joulukuuta 2011




Viimeviikolla saimme nauttia pienestä määrästä lunta, kuten kuvasta näkyy. Pari päivää sitten me Vilinan kanssa istuttiin hiekkalaatikolla tekemässä hiekkakakkuja, eilen lapio ei uponnut hiekkaan, sen verran oli pakkasen puolella ja nyt täällä sataa taas vettä. Kunpa saisimme jo lunta ja vähän pakkastakin.

keskiviikko 28. joulukuuta 2011

Jouluaatto ja pyhät


Jouluaatto ja joulun pyhät meni vauhdilla. Itse olin poikkeuksellisesti töissä jouluaaton sekä joulupäivän. Vesisateesta ja töistä huolimatta pääsin joulun tunnelmiin ja vietettiinkin mukava jouluaatto ja joulun välipäivät. Vilina sai viettää jouluaattoa, aamusta melkein iltaan saakka mummolassa, isänsä ja läheisiensä parissa. Saunassa olivat käyneet ja herkkujakin olivat saaneet. Minä kun pääsin töistä, kävin hakemassa mieheni ja Vilinan ja lähdimme siitä minun vanhempieni kotiin, ukkilaan. Siellä me saimme nauttia valmiista pöydän antimista ja perheemme seurasta. Joulupukkikin kävi ja Vilina uskaltautui jopa syliin. Muistamisia oli paljon ja lahjoista päätellen kaikki me oltiin oltu kiltisti. Tapanina mentiin mummolaan syömään kun minulta jäi jouluaatto välistä siellä ja illaksi saimme kotiimme Vilinan serkut, olivat sähköttömyyttä karkuteillä. Meillä sähköt toimivat moitteettomasti Tapanin myrskystä huolimatta. Ylemmässä kuvassa ollaan ukkilassa ja alemmassa kuvassa Vilina viettää joulupäivää meillä kotona lahjojen parissa. Rentoa on näyttänyt olevan.

tiistai 27. joulukuuta 2011


Samalla teemalla vielä hetki. Ylemmässä kuvassa on nyt paremmin nähtävissä vauvamasu. Laskettu aika lähestyy lähestymistään.

keskiviikko 21. joulukuuta 2011


Tänään kannoin joulukuusen kotiin ja minua on hymyilyttänyt.

tiistai 20. joulukuuta 2011

Vilina ja Äiti


Pyysin miestäni ottamaan minusta ja Vilinasta kuva. Ajatuksena että saadaan tuore kuva masusta näytille. Masuni koko jäänee hiukkasen epäselväksi vielä katselijalle mutta ehkä jatkossa tullaan näkemään parempia. Raskausviikkoja nyt 32+0.

lauantai 17. joulukuuta 2011

Tähän päivään on tultu

Kukapa olisi uskonut että kaksi päivää ennen Vilinan 1 vuotissyntymäpäivää positiivisen raskaustestin tehtyäni matkani tähän päivään asti olisi näinkin tapahtuma- sekä -tunnerikasta. Takanani on nyt 10 ultraa, joista 1 neuvolassa, 1 hyvinkäällä, 4 sikiötutkimusyksikössä, 2 sydäntutkimusyksikössä ja 2 äitiyspoliklinikalla. Sekä elämäni ensimmäinen kokemus magneettikuvauksista on koettu. Raskautta on seurattu normaalisti myös neuvolassa ja siellä käyntejä on nyt kertynyt 6. Kaikkiin ultriin ollaan päästy mieheni kanssa ja olen ollut todella iloinen ja kiitollinen siitä että Vilinalle on aina järjestynyt siksi ajaksi hoito. Iso kiitos siitä kuuluu sukulaisille. On onni että perheessä on auttavia käsiä tarjolla. Tulemme jatkossakin auttavia käsiä tarvitsemaan ja siitä ei ole epäilystä ettemmekö sitä saisi.

Blogini nimi sisältää perheensisäistä "mustaa" huumoria, paketti kuvaa perhettä sekä vauvaa. Perhe on levällään koska vauvakin on vähän levällään = paketti levällään. Mieheni meinaan kuvasi meidän vauvan saantia näin että kaikki näyttää syntyvän jotenkin erilailla. Vilina synty perä edellä ja nyt seuraava syntyy paketti levällään :) Tuolloin meinasi mennä muutamalla kuulijalla kahvit väärään kurkkuun kun naurusta ei meinannut tulla loppua. Luonnollisestihan kun jotain odottamatonta tapahtuu niin aikansa menee kunnes tilanteeseen sopeutuu ja sitten kun on sopeuduttu niin se ei tunnukkaan niin pahalta. Ohjenuoranani on ollut että pyritään elämään päivä kerrallaan ja katsotaan mitä tuleman pitää. Mitä ikinä tulee tapahtumaankin niin uskon että niin sen kuuluu mennäkkin. Positiivisella asenteella mennään vielä pitkälle. Jatkossa blogini tulee olemaan ehkä enemmän kuvia kuin sanoja mutta jos jollakulla tulee jotain kysyttävää, vastaan enemmän kuin mielelläni. Nyt vielä yhteenveto meidän kaikkien tilasta:

Äiti: Olen raskausviikoilla 31+4. Raskaus on sujunut hyvin. Hemoglopiini on hyvä. Painoa on kertynyt tähän mennessä noin 10 kg. Kohdunpohjan korkeus kulkee siellä missä pitääkin. Aamupahoinvointia esiintyy edelleen ja oksentaminen kuuluu joka aamuiseen kuvioon. Liikkumassakin, urheilun merkeissä olen hyvin jaksanut sekä pystynyt käydä. Hoitovapaalla olen Vilinasta ja tammikuussa minulla alkaa äitiysloma.

Isä: Hyvällä huumorilla varustettu mies, tosin hyvä myös maalaamaan kauhukuvia tulevasta. Käy töissä ainoastaan öisin. Kuntosali, musiikki, kitara ja laulaminen pitää tervejärkisenä. Pyrkii vastaanottamaan hyvällä mielellä vaimonsa ailahtelevia tunnetiloja. Seisoo vaimonsa rinnalla parhaansa mukaan.

Tyttö: Hän on onnellinen oma itsensä, kova kiipeilemään pöydälle sekä kuskailee pientä jakkaraansa paikasta toiseen ja yrittää kurkotella ovenkahvoihin ja tavaroihin. Selviäkin sanoja tulee, kiitti, äiti ja koija (koira). Muuten hän pulputtelee omaa kieltänsä, ja yrittää tulla ymmärretyksi. Hän saa elellä onnellisen tietämättömänä äidin ja isän murheista. Ei osaa murehtia tulevia ja kulkee siellä missä mekin. Hän antaa vanhemmilleen paljon voimaa ja hänen ansiostaan äidillä ja isällä on hyvä olla.

Masuasukki: Viikkoja 31+4. Laaja omfaloseele sekä suolen laajentuneet mutkat. Kromosomit normaalit. Sydämen rakenne normaali, eikä muita rakenne poikkeavuuksia. Keuhkojen tila: 1/3 ei selviä ja 2/3 selviää. Masuolosuhteet hyvät. Kova potkimaan äitiä, varsinkin iltaisin. Paino arvio n. 1800g.


torstai 15. joulukuuta 2011

Tänään leikkasin Vilinan hiuksia ensimmäistä kertaa. I pad oli hyvä väline siihen että sain pidettyä tytön paikallaan.

Innostuin myös valokuvaamaan tyttöä.

tiistai 13. joulukuuta 2011

Vilina vuosi sitten, joulukuussa 2010

Puhelu kirurgin kanssa, raskauden jatko ja ultrat

Soitin kirurgille ja keskustelimme tilanteen uudesta käänteestä. Hän sanoi minulle että peräaukon puutoksesta ei ole selvää faktaa. Pelkkää arvailua. Hänen mielestään peräaukko on magneettikuvissa nähtävissä mutta hän ei voi sanoa sitä varmaksi. Magneettikuvauksen lausunnossa ei siis ole asiasta mitään mainintaa. Kävimme kuitenkin keskustelun siitä mitä peräaukon ahtauma tai puutos voi pahimmillaan olla ja miten sitä hoidetaan. Vauvan tilanteen huomioon ottaen tämäkin olisi korjattavissa oleva asia eikä aiheuta vauvalle hengen vaaraa. Saimme siis rauhan siitä että peräaukko aika varmasti löytyy ja jos ei löydy niin sitten sekin asia hoidetaan.

Soitin perinnöllisyyslääkärille raskausviikoilla 22+3 sanoin hänelle, olemme päättäneet raskauden jatkosta ja annamme vauvalle mahdollisuuden kaikesta huolimatta. Tiedostaen sen, että elämässämme tulee olemaan erilainen taival vauvan alun suhteen, ja että loppuraskauden ultrissa ja muissa mahdollisissa tutkimuksissa voimme saada rankkojakin uutisia vauvan tilanteesta. Perääntymisen mahdollisuuttakaan ei enää olisi. Olihan takanamme kuitenkin kokemus siitä, mitä on elää raskausviikoista 11+2:sta 21+6:een erilaisten ultrien ja tutkimusten parissa. Elämää niiden tietojen varassa. Tietäen sen että olemme tähän asti selviytyneet hengissä niin miksi emme siitä jatkossakin selviytyisi. Perinnöllisyyslääkäri kertoi meille, että jatkossa kontrollit siirtyy äitiyspoliklinikan puolelle ja meidän yhteistyö sikiötutkimusyksikössä lopetetaan. Hän sanoi että hänelle saa toki soittaa jos tulee jotain kysyttävää ja tarvittaessa voimme tavata hänet.

Äitiyspoliklinikalla, ultrissa olen tähän mennessä käynyt kaksi kertaa, raskausviikoilla 27+0 ja 30+6. Siellä käynnit ovat olleet nopeita. Vauvan tilassa ei ole tullut uusia muutoksia. Lapsiveden määrä hyvä, istukka hyvä, virtaukset hyvät ja sydämen syke hyvä. Painoarviota on yritetty saada mutta se on vaikeaa koska vauvan vatsanympärys ei ole normaali. Keskustelua synnytyksestä joka vielä ainakin puoltaa normaali alatiesynnytystä.

Toisessa sydän ultrassa olin raskausviikoilla 29+1. Siellä saimme edelleenkin hyvät uutiset. Rakenne on normaali ja virtaukset kulkee oikein. Sydän on voimakkaasti kääntynyt oikealle. (Tähän äiti toivoo, että joskus kun lapsemme rakastuu se keikahtaa paikalleen.) Keskustellaan tulevasta ja sydänlääkäri sanoo, on hyvä asia että sydän on erinomaisessa kunnossa koska elämämme vauvamme omfaloseelen takia tulee olemaan jo tarpeeksi rankkaa ja voidaan puhua pitkästä hoitojaksosta. Hän ei varaa meille enää uutta ultraa.

sunnuntai 11. joulukuuta 2011

Ultra, sydänultra ja magneettikuvauksen tuloksia

Olin raskausviikoilla 20+2 kun jälleen olin mieheni kanssa ultrattavana sikiötutkimusyksikössä. Tässä ultrassa lääkärit kertoivat meille että omfaloseele on nyt niin suuri että pussin sisässä, vatsan ulkopuolella on suolen ja maksan lisäksi vielä vatsalaukku ja peräsuolta. Lääkäri huolestui myös siitä että rintakehän alue näytti kovin ahtaalta ja pieneltä. Sydämestäkään hän ei saanut tarkkaa näkymää. Näin ollen lääkärit päättivät lähettää minut mitä pikimmiten magneettikuvaukseen ja sydänlääkärin ultrattavaksi sydäntutkimusyksikköön lastenklinikan puolelle. Kysyin varovaisesti että tarkoittaako tämä nyt sitä että vauvamme voi saada murskatuomion elämän suhteen. He vastasivat että näin voi olla. Tuolloin kyyneleet alkoivat virtaamaan valtoimenaan ja en pystynyt pidättelemään tunteita. Sain lääkäriltä äitiyskortin, ajat magneettikuvaukseen ja sydänultraan. Tärisevällä äänellä sain sanottua heipat ja kiitokset. Oven sulkeutuessa, halusin mieheni halaukseen ja itkin. Pelotti niin paljon se että taasko joudun käymään mahdollisten murskatulosten johdosta kamppailun raskauden keskeytyksestä. Ajatus siitä että en saakkaan vauvaa. Häntä joka nyt tässä vaiheessa oli jo kuukauden päivät ilmoitellut itsestään liikkeillään masussani. Hänestä oli tullut minulle entistäkin rakkaampi ja todellisempi. Hänen menetys omalla päätöksellä tuntui kamalalta. Ei auttanut muu kuin koota itsensä, toivoa parasta ja kävellä ulos naistenklinikalta.

Magneettikuvauksissa olin raskausviikoilla 21+0. Sieltä saamamme tulokset käytiin puhelimitse lävitse kirurgin kanssa. Vauvamme keuhkojen tilanne oli riittävän lähellä normaalikokoa. Tilanne siis näillä keuhkoilla oli se että 2/3 selviää ja 1/3 ei selviä. Kysyin myös kirurgin mielipidettä vauvani omfaloseelen sen hetkisestä koosta. Hän vastasi että se on korjattavissa ja tilanne vauvan mahdollisuuksista on edelleenkin hyvät.

21+6 raskausviikoilla olin sydänlääkärin ultrattavana. Mieheni oli myös mukana. Ultraus kesti pitkään ja sydänlääkäri oli kovin hiljainen ja keskittynyt työskentelyyn. Hän jopa passitti meidät ulos huoneesta, sanoi että käykää kahvilla ja äiti syö suklaata ja kävelee mahdollisimman paljon. Vauva pitää saada parempaan asentoon. Hän sanoi meille lähtiessämme että hän näkee paljon hyviä asioita mutta on asioita mitä hänen pitää vielä nähdä. Käytiin juomassa kahvit ja käveleksin ulkosalla, sairaalan lähistöllä. Kävelyni palkittiin ja vauva oli paremmassa asennossa ja sydänlääkäri oli enemmän kuin tyytyväinen. Työskenneltyään vielä tovin lääkäri kertoi meille vauvan sydämen sen hetkisen tilanteen. Hän sanoi että sydän vikaa ei ole, rakenteet on normaalit. Sydän on kääntynyt voimakkaasti oikealle mutta se ei haittaa eikä aiheuta hoitotoimenpiteitä. Olimme kovin iloisia mieheni kanssa tästä uutisesta, kerrankin ultrassa jotain hyvää. Lääkäri kysyi että mikä teidän tilanne on, aiotteko pitää vauvan? Vastasin että aiemmin olimme epävarmoja asian suhteen mutta nyt kun saimme näinkin hyvät uutiset niin olemme päätymässä raskauden jatkamiseen. Kerroin että olemme menossa perinnöllisyyslääkärin juttusille samantien ja keskustelemme tilanteesta vielä siellä. Lääkäri sanoi meille että hän suosittelee että tulisimme uudestaan hänen vastaanotolle 6-8 viikon päästä. Kiitimme lääkäriä ja suorastaan leijuimme ulos huoneesta.

Perinnöllisyyslääkärin vastaanotolla keskustelimme juuri saaduista uutisista sydämen suhteen ja kävimme myös läpi magneettikuvauksen tuloksia. Keuhko asia oli siis jotakuinkin kunnossa ja se olikin tiedossa. Uutena asiana meille kerrottiin että magneettikuvauksissa on tullut ilmi että vauvan peräsuolessa on laajentuneet mutkat. Kysyin että miten huolissaan siitä pitää olla ja mitä se mahdollisesti tarkoittaa? Lääkäri kertoi että se voi viestiä siitä että vauvalla on peräaukon ahtauma tai pahimmillaan se että vauvalta puuttuu peräaukko. Ajattelin että nyt tämä vasta hurjaksi menee. Vastahan olimme saaneet hyviä uutisia niin jo tulee huonoja rytinällä lisää. Lääkärit järjestivät toiveestani minulle heti uuden ultran, koska halusin varmistuksen siitä että mikä se tilanne oikeasti on. Yllätys, yllätys vauvani oli masussani perätilassa eikä sitä peräaukkoa luonnollisesti nähty. Jäimme siis epätietoisuuten peräaukon suhteen. Hetken he pohtivat myös sitä että voisiko peräsuolen laajentumat johtua myös siitä että ne suolet on omfaloseelen takia puristuksissa ja epätavallisissa olosuhteissa. Päädyimme loppujen lopuksi tilanteeseen että soittaisin myöhemmin perinnöllisyyslääkärille jatkosta raskauden suhteen. Halusin ensin soittaa kirurgille ja keskustella hänen kanssaan tilanteen uudesta käänteestä. Poistuimme huoneesta ja jälleen yksi ilta kului kyyneltulvien kanssa. Pää täynnä kysymyksiä siitä että miten lapsi voi elää ilman peräaukkoa ja miten peräaukotonta lasta edes hoidetaan? Soitto kirurgille sai jäädä seuraavaan aamuun.

torstai 8. joulukuuta 2011

Kromosomi tulokset ja kirurgin tapaaminen

Olimme kaupoilla kun sain puhelun istukkanäytteen tuloksista. Näytteen otosta oli kulunut vain vaivaiset neljä päivää. Maanantaina oli siis ollut näytteen otto ja perjantaina tulos oli jo nähtävissä. Nainen puhelimessa sanoi että vauvallamme on normaalit kromosomit. Sovittiin myös keskustelu aika lastenkirurgin kanssa kahden viikon päähän. Lopetettiin puhelu ja kerroin miehelleni että sikiötutkimusyksiköstä soitettiin ja että vauvallamme ei ole kromosomi poikkeavuutta. Tulos on normaali. Emme oikein tienneet pitäisikö itkeä vai nauraa joten olimme aika neutraaleita asian suhteen. Hieman fiilistä kiristi se kun jouduin sanomaan että kirurgin tapaaminen venyy kahdella viikolla ja se tiesi sitä että raskaus sen kuin etenisi päivä päivältä pidemmälle. Kumpikin vaipui ajatuksiinsa ja jatkoimme ostosten tekemistä. Tuohon kahden viikon odotteluun mahtui paljon erilaisia ajatuksia ja tunteita. Pelkoa, kyyneleitä, naurua, toivoa, kauhua, epäilyksiä, vihaa, kateutta, katkeruutta, inhoa ja epäonnistumista. Kaikkea taivaan ja maan väliltä. Tilanne tuntui vaikeammalta kuin koskaan koska nyt jos päätyisin raskauden keskeytykseen luopuisin vauvasta vain sen takia että hänellä nyt sattuu olemaan suolet ja maksa ulkona ja hänen alkutaipaleensa olisi erilainen kuin terveellä vauvalla.


Kirurgin vastaanotolla olin raskausviikoilla 15+6. Elokuu oli vaihtumassa syyskuuhun. Kirurgi kertoi meille omfaloseelesta ja sen hoidosta. Ensinnäkin kun vauva syntyy, lapsemme joutuu mahdollisten hengitysvaikeuksien takia teho-osastolle ja siellä olo voi kestää useita viikkoja, keuhkojen tilanteesta riippuen. Mikäli meidän vauvalla on kyseessä erittäin laaja omfaloseele se voi aiheuttaa rintakehän pienikokoisuutta ja keuhkojen alikehittyneisyyttä. Tämä on suurin syy mihin lapsemme voi menehtyä. Keuhkojen tilannetta seurataksemme hän suositteli meille magneettikuvausta rv 30 tietämille. 

Itse pullistuman hoitoon ei liity muutakuin että se peitetään siteillä ja kirurgit ompelee siihen tekoihon. Sitten odotellaan että vauvan oma iho alkaa kasvamaan teko ihon alla. Isossa omfaloseelessa joudutaan myös asteittaiseen sulkuun ja lopullinen vatsanpeitteiden sulku voi viedä vuosia ja tapahtua 2-4 vuoden iässä. 

Syömisongelmista sen verran että ne myös kuuluvat alun vaikeuksiin mutta harvemmin kuitenkaan niistä muodostuu pitkäaikaisongelmaa. 

Sitten kun tehohoitoa ei enää tarvita, vauvamme siirtyy kirurgiselle osastolle ja koko sairaala olo ajan arvioitu aika on viikoista kuukausiin. Kuitenkin harvemmin yli 3kk pidempään. 

Synnytyksestä sen verran että normaali alatiesynnytys on mahdollinen. Synnytystapaa arvioidaan kuitenkin tilanteen mukaan. 

Raskauden keskeytyksestä kirurgi sanoi että hän ei näe syytä siihen, miksi me keskeyttäisimme koska vauva on kuitenkin hoidettavissa ja hänellä on isommat mahdollisuudet selvitymiseen kuin menehtymiseen. Tuosta kommentista olin valtavan huojentunut, tuntui niin hyvältä saada kuulla asiantuntijalta että tilanne vauvalla ei ole toivoton. Tiesin nyt että raskaus saa jatkua ja sitä ei keskeytetä. Olin niin onnellinen ja ajattelin että vaikka alku olisi kuinka hankala tahansa me taistelemme voitosta. Tuntui että nyt saan taas luvan nauttia tästä raskaudesta ja ajatella että Vilinasta tulee isosisko.

Tuohon aikaan mieheni vietti myös isäkuukautta meidän kanssa ja 6 viikon Thaimaan matka jäi tulevaisuuden haaveeksi ja varasimme viikon pituisen äkkilähdön Egyptiin, Hurghadaan. Muutama reissu kuva on siis sieltä.











perjantai 2. joulukuuta 2011

Jatkotutkimukset

Vihdoin koitti päivä kun ensimmäistä kertaa päästiin jatkotutkimuksiin naistenklinikalle, sikiötutkimusyksikköön. Muistan kun nauroimme mieheni kanssa odotustilassa sitä kun tuumasin siinä ääneen että ei tämä mikään ruuhkaisin yksikkö ole. Missään ei siis näkynyt muita ihmisiä ja hyvä niin. Pian kuitenkin meidät kutsuttiin ultra huoneeseen. Tilanne oli sikiöllä sama kuin ekassa ultrassa hyvinkäällä. Todettiin että sikiöllä tosiaan on suhteellisen suuri napatyrä ja että vatsaontelosta näyttäisi tursuavan suolta sekä maksaa kalvon ympäröivään pussiin. Muita rakennepoikkeavuuksia ei todettu. Hetki keskusteltiin tilanteesta ja päädyttiin että istukka näyte otetaan kromosomien selvittämiseksi. Istukkanäyte otettiin ja sen jälkeen poistuttiin odottamaan keskusteluaikaa perinnöllisyyslääkärin kanssa. Kutsu tulikin nopeasti, istuuduimme pyöreän pöydän ympärille minkä keskellä oli kori, täynnä nenäliinoja. Ajattelin että nyt me vasta leivättömän pöydän ääressä istutaankin. Keskustelimme perinnöllisyyslääkärin kanssa napatyrästä, kromosomeista, raskauden keskeytyksestä, synnytyksestä, raskaudesta, rakennepoikkeavuuksista ja tämän vauvan mahdollisuuksista terveeseen elämään. Päädyttiin että raskaus saa jatkua ainakin siihen asti että kromosomi tulokset saadaan selville. Puhuttiin myös siitä että varataan keskustelu aika kirurgille joka osaa kertoa mitä vauvalla on edessä kun hän syntyy. Poistuimme naistenklinikalta huomattavasti paremmilla fiiliksillä kuin sinne mentäessä. Oli huojentuntut olo siitä että tiesi mistä on kysymys. Toki myös pelotti jäädä odottamaan kromosomi tulosten valmistumista, tieto että siinä voi kestää 1-4 viikkoa.